Noin vuosi sitten löysin roskiksesta digitaalisen henkilövaa'an, joka olikin pitkään ihan käytössä. Sitten se lakkasi toimimasta ja on siitä pitäen lojunut romuelektroniikkaläjässä. Nyt innostuin avaamaan sen, tässäpä hieman raporttia.
Itse piirilevy ei vaikuttanut kovinkaan hedelmälliseltä, kaiken ytimenä on sellainen mustan aineen sisään valettu siru, josta lähtee urat nestekidenäytölle sekä johdot laitteen neljään jalkaan. Joka jalkaan menee kolme johtoa (musta, punainen, valkea) jotka liittyvät painon mittaamiseen. Lisäksi molempiin takajalkoihin menee kaksi ylimääräistä, keltaista johtoa.
Keltaiset johdot liittyvät ilmeisesti laitteen käynnistämiseen, sillä etujaloista poiketen takajalat napsahtavat painettaessa ja jalkojen sisällä näytti olevan jotain jykevän painokytkimen kaltaista. Lisäksi piirilevyä katsellen napsahduksen vaikutus on jokin maadoittaminen. Näistä napeista saa varmaankin hyvän virtakytkimen, jos vaa'asta rakentaa jotakin, mutta eivät ole muuten oikein mielenkiintoisia.
Eniten kiinnostaa toki tapa, jolla paino mitataan. Sikäli kuin ymmärsin näkemäni oikein, jalan kantava rakenne on kahdesta teräslevystä niittaamalla tehty hyvin jäykkä "jousi". Se sitten taipuu, hyvin vähän toisin, kun päälle asetetaan painoa. Niinpä kylkeen onkin liimattu jonkinlainen tarra, johon jalkaan tulevat kolme johtoa liittyvät. Mittausteni mukaan punaisen ja mustan johdon välissä on 997 Ω vastus ja samoin punaisen ja valkean välissä. Kun vaa'an päälle menee seisomaan tai kädellä puristaa jalkaa kuin hullu, toinen näistä lukemista kasvaa ehkä oomin tai kaksi, ja toinen vastaavasti laskee. Oletettavasti poikkeama kasvaa puristuksen kasvaessa, tosin mittarini tarkkuus ei riittänyt tämän luotettavaan varmistamiseen.
Eli jos jotain tästä haluaa rakentaa, niin käytössä on hyvin tarkkoja vastuksia, joiden arvot muuttuvat ihan pikku-pikkuisen, kun paino niiden päällä vaihtuu.
Ajattelin tehdä värähtelijän tai pari, joiden taajuus riippuu vastusten arvoista. Sitten omaa painoaan vaa'an päällä siirtelemällä voisi vaikuttaa sointiin. Isoimpana ongelmana on se, että vastusten arvot tosiaan muuttuvat hyvin vähän. Ihan tavallisen RC-kytkennän taajuus ei siis paljoa hätkähtäisi.
Home-Eyen yhteydessä olen jo tutustunut pienen suhteellisen muutoksen suurentamiseen. Samaa voisi kokeilla nytkin. Tällä kertaa tilanne on jopa parempi, sillä vaa'an jännistysherkät vastukset näyttivät olevan todella tarkkoja, joten oikean taajuisen vertailuvärähtelijän teko lie kohtuullisen helppoa.
Jos jollain on ideoita siitä, mihin muuhun käyttöön nämä sensorit voisi ottaa, niin kertokaa ihmeessä.