Jukka Hautamäki: Videokatsomo – 500 kasettia. 23. – 26.2.2010, Galleria Titanikissa.

February 20, 2010

Turkulaisessa Galleria Titanikissa nähdään osana Come On Pilgrim -näyttelyä kuvataiteilija Jukka Hautamäen viidestä sadasta ihmisten lahjoittamasta VHS-kasetista ja katselupisteestä koostuva installaatio. Näyttelyvieraat voivat osallistua installaatioon katsomalla valitsemiaan VHS-kasetteja, joiden sisältö on televisiosta nauhoitettuja ohjelmia, ostokasetteja, kotivideoita, tai valita täysin mustan kasetin jonka sisältö selviää vasta katsellessa.
Ihmiset voivat myös tuoda omat VHS kasettinsa kiertoon osaksi installaatiota.

VHS-nauhaformaatti on digitaalisen teknologian myötä häipymässä hyvää vauhtia kaatopaikalle. Samalla häviää suomalaisten kotien kulttuurihistoriaa kaitafilmikameroiden jälkeiseltä aikakaudelta. Se, mitä olemme nauhoittaneet kaseteille kertoo jotain oleellista meistä ihmisistä.

Hautamäen (s. 1971) teoksia on ollut esillä mm. Suomessa, Tanskassa, Saksassa, Italiassa, Islannissa ja Beninissä.

Lisätietoja:
Jukka Hautamäki, p. 050 354 8866, jukhau@gmail.com, www.mediataide.com

Lehdistökuvat:
http://mediataide.com/videokatsomo/

Facebook:
http://www.facebook.com/event.php?eid=305728127966

Katselutapahtuman avajaiset maanantaina 22.2.2010 klo 17, tervetuloa.

Galleria Titanik
Itäinen Rantakatu 8
20700 Turku

p. 02 233 8372
info@titanik.fi

Comments (0) | Tags: , , | More: misc

Jukka Hautamäki – Möbiuksen ohitustie. Galleria Huuto. 6.1. – 24.1.2010 

January 16, 2010

Galleria Huudon Uudenmaankadun näyttelytilassa nähdään tammikuun ajan mediataiteilija Jukka Hautamäen installaatioista koostuva näyttely Möbiuksen ohitustie. Näyttelyssä liikutaan teknofantasioiden kautta mytologiastakin tuttuun olemassaolon filosofiaan. Samalla se on hyppy tuntemattomaan, ei kylmään veteen, vaan mustaan aukkoon, jossa on kaikki materia mitä sinne on koskaan imeytynyt, huumoria unohtamatta. Näyttelyssä on elementtejä valokuvan, veistotaiteen, maalauksen ja videon rajapinnoilta.
 
Hautamäen (s. 1971) teoksia on ollut esillä mm. Suomessa, Tanskassa, Saksassa, Italiassa, Islannissa ja Beninissä. 

Galleria Huuto, Uudenmaankatu 35, Helsinki.  www.galleriahuuto.net

Lisätietoja: 
Jukka Hautamäki, p. 050 354 8866, jukhau_at_gmail_dot_com

Teoskuvia löytyy näyttelyn verkkosivuilta:

http://mediataide.com/mobiuksen_ohitustie/

Facebook:

http://www.facebook.com/event.php?eid=248398276257

Comments (0) | More: contemporary art, events, media art

How to create compression artifacts [ Datamoshing ]

August 06, 2009

This is actually just forward to Bitsbits bits blog, but it is  nice and fairly simple hack to do.

http://rosa-menkman.blogspot.com/2009/02/how-to-datamoshing-create-compression.html

I saw Rosas stuff live (Lisäelämä, Turku, Finland) and I was tricked, I thought clips were downloaded from Youtube.

Comments (0) | More: misc